Jumalten Kaupunki / Tuhatvuotinen Perinto Lyrics - Singles - Moonsorrow

[alkusoitto] 

Tuhannen vuotta olemme kulkeneet 

eksyksiss, etsien kadotettua kansaamme, ja katso! 

edessmme avautuu tie jumalten kaupunkiin. 

[JUMALTEN KAUPUNKI] 

Tuon laakson pohjalla 

taivaiden tornien ymprimn. 

Joet vilkkaat ristevt 

aikaa ammoista kuljettaen. 

Saattue pyshtyy 

lmpimn sateeseen. 

Jossain kaukaisuudessa 

pronssitorvi soi - kuunnelkaa! 

Tie aukenee laaksoon, 

vedet ain' virtaa alaspin. 

Ikuisuuteen aika vie, 

kultaiseen taloon jumalten. 

Ukkonen valaisee 

seinmt vuorten jylhien. 

Vesi rummuttaa kattoa metsn 

sen kansaa raviten. 

Tuhannen vuotta kulunut kai 

on siit kun tlt lhdimme. 

Vihdoin olemme kotona 

kaupungissa ikuisten. 

Tie aukenee laaksoon, 

vedet ain' virtaa alaspin. 

Ikuisuuteen aika vie, 

kultaiseen taloon jumalten. 

Puisen pydn rell 

esi-ist juhlivat. 

Sirpaleissa rikotun lumouksen 

jalat veress tanssien. 

Vesi kadonneen jrvenseln 

iisyydess lep. 

Heikko pinta peilityyni vreilee 

vain kosketuksesta ihmisen. 

Tuhannen vuotta ja 

veljet toisensa pettvt. 

Niin jumalten kaupungin 

kauneus edessmme katoaa. 

[English translation:] 

[LEGACY OF A THOUSAND YEARS] 

[prelude] 

For a thousand years we have wandered, 

seeking for our forsaken people, and lo! 

before us is the path to the city of the gods. 

[CITY OF THE GODS] 

At the bottom of that valley 

surrounded by heavenly towers. 

There cross two brisk rivers 

carrying long gone time. 

Here the company will stop, 

resting in the warmth of rain. 

Somewhere far, far away 

sounds a bronzen horn - hearken! 

Path leads to a valley, 

waters running downwards. 

To eternity our time shall lead us, 

to the golden house of the gods. 

At the flash of lightning 

the dreary mountains unveil. 

Water pounds the green vault, 

nourishing the woodland folk. 

A thousand years may have passed 

from the moment we left our home. 

At last have we returned 

to the city of the eternal. 

Path leads to a valley, 

waters running downwards. 

To eternity our time shall lead us, 

to the golden house of the gods. 

Our forefathers, they feast 

around a wooden table. 

In the fragments of a broken spell 

they dance with blooded feet. 

The open, forsaken lake 

is sleeping in forever. 

The frail unrippled breaks 

only at the touch of man. 

A thousand years 

for a brother to betray brother. 

And the beauty of the city of the gods 

will vanish before our eyes.